Lastensairaala, vahainkoti ja rentouttava viikonloppu

Lastensairaala vierailu

Viime viikolla pääsimme vierailemaan lastensairaalassa, jonka asiakkaat olivat erittäin vahvasti kehitysvammaisia. Tällä kertaa vierailumme kesti kaksi päivää. Meille kerrottiin etukäteen, että sairaalan henkilökunta odottaa innolla tuloamme, he nimittäin pyysivät meitä toteuttamaan noin tunnin kestävän esitelmän Suomesta, Seinäjoesta ja meidän sosiaali- ja terveyshuollosta.
Sairaalaan päästessä, pystyimme suunnistamaan pelkästään jo sen perusteella, että jokaisessa kulkemassamme ovessa oli Muumien kuvia ja Suomen lippu. Henkilökunta oli myös erittäin kiinnostunut tietämään, millä nimillä kutsumme suomessa muumeja.

(Muumit tulevat esille jokaisessa keskustelussa, jonka käy japanilaisen henkilön kanssa. Kerrankin eräs vanha mies tuli kysymään meiltä vain muuten vain, että mistä päin olemme. Kun hän sai kuulla, mistä olemme, hän huusi kovalla äänellä ''muumipappa!''. Sen jälkeen hän esitteli valokuvia vuodelta 2010, jolloin hän oli ollut käymässä Naantalin Muumimaassa...)

Sairaalassa ensimmäisen päivä meni tutustuen sen järjestämään kotihoitopalveluun. Kävimme kahden eri perheen luona. Lapsi potilaat sairastivat lihasrappeumaa, jonka johdosta he olivat jatkuvasti hengityslaitteessa. Toinen lapsista tarvitsi laitetta vain öisin, mutta toinen tarvitsi sitä jatkuvasti. Ensimmäinen poika kylvetettiin mittatilaustyönä tehdyssä lavuaarissa. Myöhemmin hänelle tuli käymään opettaja, joka ilmeisesti opetti poikaa kommunikoimaan muilla tavoin kuin puhumalla, ja samalla he opettelivat lukemaan. Pojan äiti kertoi heräävänsä yöllä kahden tunnin välein kääntämään lastansa. Toisen pojan luona lähinnä katsottiin pojan kunto. Myöhemmin saimme lukea hänelle englannin kielisen kirjan.

Kun palasimme sairaalalle, saimme kiertää osastolla, joka oli tarkoitettu erittäin vahvasti kehitysvammaisille. Osa oli siellä pidemmillä intervallijaksoilla, osa vain päivän ajan. Samalla kävimme aikuisten osastolla. Vaikka sairaala oli lasten, oli sillä silti kaksi osastoa aikuisille.

Toisena vierailupäivänä kuljimme hoitajien ''varjoina'' ja seurasimme heidän työtehtäviään. Kommunikaatio tapahtui lähinnä elekielellä. Aluksi hieman järkytyimme siitä, että potilaat olivat lähes kaikki lattialla pehmoisen patjan päällä. Tätä selitettiin sillä, että koska japanilaiseen tyyliin taloissa on aina vähintään yksi huone, jossa on tatami matto. Tatami voi olla riisin oljista tehty, tai sitten ihan vain tekokuitua. Tatamin ajatuksena on kuitenkin se, että sen päällä istutaan, ilman tuoleja. Potilailla oli siis lattialla tyynyjä, joilla heidän asentoaan pystyttiin tukemaan.



Ruuan jälkeen oli meidän esitelmän vuoro. Päästyämme saliin tajusimme oikeasti, kuinka suuresta esitelmästä oli kyse. Kuuntelijoita oli noin 70, jotka koostuivat hoitajista ja lääkäreistä. Esitelmä otettiin videolle, sillä osa halukkaista ei päässyt paikalle. Koska tila oli iso, meidän piti puhua mikrofooneihin, jotta meidän puhe kuuluisi kaikille. Esitelmämme oli englanniksi, ja meillä oli opettaja mukana kääntämässä esitelmäämme japaniksi. Vaikka osa kuuntelijoista oli selvästi unessa suurimman osan esitelmästä, saimme silti kehuja ja kiitosta. Koska olimme jännittäneet tilaisuutta kauan, olisimme vain uupumuksen vuoksi halunneet lähteä kotia sen jälkeen, mutta meillä oli edessä vielä osastolla jälleen hoitajan ''varjoina'' olemista.

Osastolla meidät kolme jaettiin eri hoitajien mukaan. Milia ja Kaisa kiersivät hoitajiensa kanssa lähinnä osastolla eri potilaiden luona. Heli vietti aikansa kylpyhuoneessa katsomassa potilaiden kylvetystä. Kylvetys tapahtui hieman erilailla kuin Suomessa. Kylvettäjiä oli yhteensä neljä, kaksi yhtä potilasta kohden ja kaksi puettajaa, yksi potilasta kohden. Kylvetys tapahtui todella liukuhihnamaisesti; yksi hoitaja riisui potilaan laverille, kaksi pesi ja sen jälkeen laittoivat hetkeksi kylpyyn. Sillä välin toinen pesijäpari aloitti uuden potilaan pesun. Pesutilassa oli aina vähintään neljä potilasta, ilman kummempia intimiteettisuojia. Kahta riisuttiin tai puetettiin ja kahta pestiin.
  Osastolla melkein kaikki potilaat olivat hengityskoneessa. Hoitajat imivät limaa todella helposti potilailta, eikä päädyn nostamisesta ollut edes puhetta. Päivällisajan tullessa hoitajat sekoittivat potilaiden ruuan vedestä ja joistakin ravintosekoituksista, koska potilailla oli joko nenämahaletku tai sitten he saivat ruokaa Peg-letkun kautta.

Tässä laveri, jossa potilas pestään ensin puhtaaksi, jonka jälkeen hänet lasketan laverin avulla kylpyyn. Kaikki kylpevät samassa vedessä, kuten täällä kotonakin tehdään.

Tämä kaksi päiväinen vierailu oli ehkä kaikista pysäyttävin meidän kaikkien mielestä. Emme kukaan olleet koskaan olleet tekemisissä niin vakavasti kehitysvammaisten kanssa. Potilaat olivat kykenemättömiä kommunikoimaan normaalisti ja jos he saivat äänen kulkemaan, se oli lähinnä jotain epämääräistä. Suurin osa makasi sängyssä ilmeettömästi, osalla ei edes silmät värähtäneet kun yritimme puhutella heitä. Onneksi oli niitäkin, jotka ilahtuivat suuresti nähdessään ulkomaalaisia ihmisiä ja heidän hymynsä oli ihanan aitoa.
  Kuitenkin purimme päiviä keskenämme, koska tunsimme tarvetta keskustella näkemästämme. Jokainen huokaisi helpotuksesta, kun sai kuulla, että muutkin pitivät vierailua pysäyttävänä. Samalla mietimme lasten äitejä. Heillä on todella suuri vastuu, ja usein he hoitavat vammaista lastaan yksin, isän ollessa päivät töissä. Sairaala järjesti toimintaa, johon äiti sai osallistua lapsensa kanssa, ja siellä he viettivät muiden äitien kanssa kerhoaikaa. He saivat laulaa ja leikkiä lastensa kanssa, oli lapsen fyysinen kunto sitten mikä tahansa. Osa oli hengityslaitteessa, mutta ei se silti heidän menoa haitannut.


Vanhainkoti vierailu

Viikko oli meille raskas, koska lastensairaala vierailun jälkeen meillä oli vielä erääseen vanhainkotiin vierailu. Vanhainkoti on ehkä väärä sana tälle paikalle, sillä sen yhteydessä oli eräänlainen sairaala, jossa esim. vanhukset voivat kuntoutua leikkauksen jälkeen ennen kotiutumista. Samalla sairaalan ympärillä oli monta eri tarkoitukseen tarkoitettua toimipistettä. Yhteen vanhukset saivat mennä harrastamaan päivätoimintaa, osassa asui hyvä kuntoisia vanhuksia ja osa taloista oli tarkoitettu vähän huono kuntoisemmille. Vierailumme oli lähinnä eri toimitiloihin tutustumista ja paikkojen esittelyä.

Ylhäällä olevaa rakennusta käytettiin lähinnä toimistotiloina, Se kuitenkin on suosittu miljöö TV-draamojen piireissä. Alhaalla oleva on uusi sairaala, joka rakennettiin vanhan tilalle, sen vaurioduttua vuoden 2011 maanjäristyksessä.

Vanhainkodilla oli myös asukkaana koiravanhus, joka oli hieman kameraujo.

Sairaalan ja sen kuntoutumistoiminnassa ihmettelimme sitä, että keskiarvo sairaalaoloajalle oli 6kk, ja ne, jotka siirtyivät yksityiseen vanhainkotiin sairaalasta, viettivät siellä 9 kuukautta. Japanissa muutenkin sairaalaoloajat ovat todella pitkiä, normaali aika olla sairaalassa on lyhimmillään noin kaksi viikkoa.

Olemme huomanneet, että täällä (varsinkin yksityisellä puolella) tilat ovat todella avaria. 

Vasemmalla yhden hengen huone, oikealla kahden hengen huone, jossa ne voi erottaa pienellä sermillä.

Viikonlopuksi lähdimme vähän kauemmaksi Tokiosta. Varasimme hotellin Hakonesta, joka tunnetaan kuumista lähteistään. Hotellille saavuttuamme, tajusimme että, olemme kaukana kaikesta. Lähellä ei ollut yhden ainutta kauppaa esimerkiksi. Mieleemme tuli hieman mielenterveysparantola, kaukana kaikesta, hienot ja valkoiset tilat. Emme voineet ottaa kuvia itse lähteestä, mutta koko viikonloppu meni ''onsenissa'' lilluessa. Fyysisesti onnistuimme rentoutumaan, mutta valitettavasti kaikki kouluhommat painoivat päälle.

Tämä näkymä oli meidän hotellihuoneen ikkunasta.

P.s. Välillä olemme miettineet, että täällä olevat eivät pidä meitä vain opiskelijoina. Meitä kutsutaan eri erikoisalojen seminaaritilaisuuksiin kuuntelemaan heidän tutkimuksiaan. Samalla meidän pitää pitää esitelmä, miten Suomessa sama asia hoidetaan. Koska suurimmaksi osaksi meillä ei ole hajuakaan asiasta ja luvuista, käytämme paljon aikaa asian selvittämiseen etukäteen. Yleensä pitää vielä tehdä hieno PowerPoint esitys. On käynyt välillä mielessä, että ehkä he pitävät meitä jonain Suomen sosiaali- ja terveysministereinä.

Vaihto puolivälisä

Vaihtomme puoliväli ylitetty. Mitä mihin se aika meni? Kääk kohta tämä jo loppuu? Ehdimmekö käydä vielä paikoissa, joita olemme suunnitelleet?
Tässä päällimmäiset fiilikset tällä hetkellä. Alku- ja keskivaiheen väsymysaallon jälkeen olemme alkaneet nauttia enemmän ajastamme täällä ja alkaa tuntua että aika loppuu kesken. Meillä on ollut liian paljon ohjelmaa ja vierailuja tässä niin siksi tämän tekstin päivitys on viivästynyt.

Great Buddha ja kirsikankukkia.

Toissa viikolla meillä oli vain yksi vierailupäivä ja loput olivat koulupäiviä. Vaihteeksi oli mukava päästä osallistumaan oppitunneille. Osallistuimme mm. englannin puhekurssille, jossa keskusteluaiheet määräytyvät viikotttaisten terveydenhuolto aiheisten artikkelien mukaan. Keskusteluaiheenamme oli naisten työhyvinvointi ja siihen vaikuttavat asiat. Kun keskustelimme aiheesta ryhmissä moni nuori nosti huolenaiheeksi työuran jatkamisen ja lasten saamisen yhdistämisen. Olemme huomanneet jo että täällä on normaalia että äiti lopettaa työnsä saatuaan ensimmäisen lapsen eikä hän välttämättä pääse enää palaamaan työelämään. Lisäksi huolena oli työpaikka häirintä ja epätasa-arvoinen palkkaus.

 Lisäksi osallistuimme raskaanaolevien äitien hoitoon liittyvälle kurssille, jossa pääsimme harjoittelemaan jalkahierontaa. Luokka oli jaettu pareihin. Saimme kaikki hyvät parit, joiden kanssa harjoittelimme jalkahierontaa. Hieronnan jälkeen oli terveellisen ravitsemuksen teoriaopetusta.

Kävimme tutustumassa kehitysvammaisten hoitolaitokseen. Laitoksessa oli asukkaita 40, joista miehiä 20 ja naisia 20. Asukkaiden ikä vaihteli 18-60 välillä ja keski-ikä oli 40. Täällä kaikki terveydenhuolto liittyy vakuutuksiin. Vakuutusjärjestelmä on monimutkainen kokonaisuus, josta saamme kuulla joka vierailukäynnillä. Vakuutuksista johtuen yksi tämän hoitolaitoksen asukkaista oli 66 vuotias ja hänelle oltiin etsimässä uutta paikkaa, koska hän on yli 65 vuotias ja kuuluu long time insurancen piiriin. Harmillista että tälläisen asian takia vanha ihminen, joka on tottunut hoitajiinsa ja ympäristöönsä pitää siirtää toiseen paikkaan.

"Automaatti-pikaruoka".

 Loppuun vielä ruoka asiaa. :) Mitä me täällä syömme? Se on ollut suuri ihmetyksen aihe paikallisille ja kuulemme kysymyksen lähestulkoon päivittäin. Lisää ihmetystä aiheuttaa se, että kerromme että teemme usein itse ruokaa. Täällä ulkona syöminen on melko halpaa ja japanilaiset ovat niin kiireisiä, että he eivät yksinkertaisesti ehdi tehdä itse ruokaa. Täällä on paljon pikaruokapaikkoja, jossa ruoka tilataan limsa-automaatin näköisestä koneesta. Niissä ruoka on nuudeli tai riisi pohjaista. Yksinkertaista, mutta niin hyvää. Lisäksi olemme käyneet sushi ravintolassa, jossa annokset liikkuvat linjastolla, josta niitä saa ottaa oman maun mukaan ja hinta määräytyy lautasten mukaan. Olemme myös käyneet ravintoloissa, missä ruoka tilataan tabletilla.

Pikaruoka-annos joka maksaa n. 4-6e.

Kamakuran lounas.

Edellis viikonloppuna kävimme Kamakurassa katsomassa nähtävyyksiä. Matkan järjesti meidän tuutoriopiskelijat. Me emme ole ensimmäisen päivän jälkeen nähneet tuutoriopiskelijoita kovinkaan paljoa joten oli mukava viettää aikaa heidän kanssaan. Kamakurassa kävimme mm. monilla temppelialueilla ja Great Buddhalla.

Muutama muukin oli lähtenyt aurinkoisena sunnuntaina kiertelemään Kamakuraan.

Mitä meille kuuluu?

Olemme asuneet nyt hieman yli kuukauden Tokiossa. Japanilainen elämäntyyli on tullut tutuksi ja siihen olemme yrittäneet sopeutua parhaamme mukaan. Kuluneet viikot ovat välillä olleet erittäin raskaita lukuisten eri vierailukohteiden ja pitkien päivien johdosta. Aamulla tiedät monelta koulupäivä alkaa. Lopetus on kuitenkin "endless". Jos loppumisaika onkin jostain syystä kerrottu, voi siihen lisätä tunnin tai pari lisää ;-) Tämä välillä ärsyttää suunnattomasti, sillä Suomessa kahdeksan tunnin työpäivä on useimmiten juurikin sen kestoinen kuin sen kuuluu. Tällä viikolla maanantai aamumme olisi pitänyt olla vapaa tai niin sanottu "free study". Sunnuntai iltana klo 22 tuli kuitenkin viesti, että meillä olisi tunti. Tämä taas on yksi niistä asioista, mikä ei Suomessa tulisi kuuloonkaan. Huvittuneina mietimme kuinka vihaisesti kotimaassamme tällaiseen suhtauduttaisiin ja jätettäisiin jo periaatteesta tulematta.

Prinsessa Ruususen ammatti Disneylandissa on kuulostanut hyvältä vaihtoehdolta koulustressin aikana

Tai millaista olisi Sumovaimona?

Tokyo Medical and Dental University;n upeat näkymät

Arkipäivien raskaus vaatii viikonloppuisin täydellistä irtiottoa. Tokiossa onneksi tekeminen ei lopu ja nähtävää riittää. Shoppailumahdollisuudet ovat mahtavat ja ravintolatarjonta runsasta. Lukuisia yökerhoja,karaokebaareja illanviettopaikkoja löytyy eri kaupunginosista. Ihmisvilinää on aina!

Valojen välkettä Shinjukussa

Harajukun Takeshi street täynnä ihmisiä

Asuminen täällä miljoonakaupungissa on täysin erilaista mitä elämä Suomessa. Koemme itsemme onnekkaiksi kun olemme tänne Tokioon päässeet asumaan. Tämä on upea kokemus! Liikkuminen junilla ja metroilla on selkeää. Täyteen ahdetut junat ovat arkipäivää ja omasta tilasta on turha haaveilla. Väen paljouteen on kuitenkin tottunut nopeasti.

Kun kaupungissa asuu 30 miljoonaa ihmistä ovat asuntojen koot melko pienet. Meillä on kodissamme 26 neliötä jaettavana kolmen ihmisen kesken. Yhteisasuminen on vaatinut jokaiselta hieman sopeutumista. Suomessa Heli ja Milia ovat asuneet omissa asunnoissaan ja Kaisa avopuolisonsa kanssa. Tällainen asumisjärjestely on ollut uutta jokaiselle. Toisaalta saa jakaa ajatuksiaan päivän päätteeksi. Vieraassa kulttuurissa eläminen kuitenkin herättää monenlaisia mietteitä ja välillä hieman ärtymystäkin.


Maternity Center 7.4.2017

Tällä viikolla vierailimme Yokohamassa yksityisellä Miyashita äitiysklinikalla. Klinikka tarjoaa palveluja raskaana oleville, synnyttäjille ja lapsen saaneille äideille. Henkilökuntaan kuuluu kätilöitä, hierojia, ravitsemusterapeutti ja " helper":eitä.  Miyashita äitiysklinikka on kolmikerroksinen iso omakotitalo. Alimmassa kerroksessa oli huoneita synnyttäneille äideille, jossa he pystyivät lepäämään vauvan kanssa. Samassa kerroksessa oli aromaterapiaa tarjoavan hierojan vastaanotto.
Toisessa kerroksessa oli synnytyshuone, "toimenpide huone" ja yhteistä tilaa. Toimenpide huoneessa tehtiin rintahierontaa äideille, jotka halusivat lopettaa imetyksen. Kolmannessa kerroksessa järjestetään äitiysjoogaa ja oppitunteja.

Synnyttäminen klinikalla tapahtuu melko luonnonmukaisesti. Klinikka ei tarjoa varsinaisia lääkkeellisiä kivunhoitokeinoja. Meille asia kuitenkin jäi hieman epäselväksi kielimuurin vuoksi. Jos synnytys etenee epänormaalisti tai tulee muita ongelmia ollaan yhteydessä sairaalaan ja tarvittaessa lähetetään ambulanssi.

Klinikan kodinomaiset tilat

Synnytys huone äitiysklinikalla

Käynnin jälkeen mietimme erityisesti klinikalla tapahtuvaa synnytystä, joka poikkeaa "tavallisesta" Suomessa tapahtuvasta synnytyksestä. Katsoimme vierailumme yhteydessä erään perheen synnytysvideon. Videolla perheen kolmivuotias esikoinen oli mukana synnytyksessä isän lisäksi. Tilanne oli mielestämme hämmentävä, sillä äiti oli tuskissaan ja poika kiljui ja huusi hänen vierellään. Kysyimme henkilökunnalta ihmeissämme onko tämä yleistä Japanissa. Kielimuurin johdosta emme saaneet täysin luotettavaa vastausta, mutta tyypillisin synnytys "tyyli" tässä maassa edellä mainittu ei kuitenkaan ole.

Kolme yksityisen puolen vierailua

Nakaizu Rehabilitation Center

Maanantaina suuntasimme Mishimaan, joka on noin tunnin matkan päässä Tokiosta luotijunalla. Vierailukohteemme oli vielä noin tunnin ajomatkan päässä, vuoren päällä. Naikaizu Rehabilitation Center on yksityinen kuntoutuskeskus, jonne pääsee kuntoutumaan vaikka aivoinfarktin tai leikkauksen jälkeen. Nämä kaksi olivat keskuksen yleisimmät sairaudet. Keskuksessa on 95 vuoteensijaa, jaettuna kahteen kerrokseen. Samalla keskukseen tultiin myös fysio- tai toimintaterapeutin tapaamisiin.

Tyypilliseen tapaan keskuksen aulassa oli convience store, joita löytyy Japanissa joka kulman takaa

Keskuksessa toimi sairaanhoitajien lisäksi myös toiminta- ja fysioterapeutteja kahdessa eri kerroksessa. Fysioterapeutilla on käytössään erittäin uutta ja kallista teknologiaa. Esimerkiksi kävelyrobotti, joka auttaa potilasta tukemaan tämän yrittäessä saada kävelykykyään takaisin ja kävelyä seuraava monitori, jossa potilaaseen laitetaan seuranlaput ja tämän kävelyä seurataan kahdeksalla eri kameralla.
  Toimintaterapeutti keskittyy keskuksessa potilaan toimintakyvyn palauttamiseen. Ennen heillä oli mahdollisuus harrastaa erilaisia käsitöitä, muta nyt kuntoutuksen pääpaino on siirtynyt ainoastaan potilaan fyysiseen kuntoutumiseen. Keskuksella on käytössään myös ajosimulaattori, jonka avulla potilas saa mahdollisuuden oppia ajamaan uudestaan. Myös keskuksen parkkipaikalla on mahdollista harjoitella ajamista oikealla autolla.

Vasemmalla kävelyrobotti ja oikealla kävelyn seurantatilat.

Potilaiden tekemiä käsitöitä ja ajosimulaattori.

Kylpy on japanilaisille sama välttämättömyys, kuin sauna suomalaisille. Ylläolevassa kuvassa on kylpy ihmiselle, joka pystyy kylpemään vain istuma-asennossa, alla oleva on kylpy vuodepotilaille.

Keskuksen tilat olivat hienot, ja hyvällä säällä potilaiden on mahdollista nähdä Fuji-vuori. Meidän saapuessa keskukselle, sää oli sateinen ja pilvinen. Iltapäivällä kuitenkin sää hieman kirkastui, ja pyysimme päästä uudemman kerran ylempiin kerroksiin, jos sattuisimme näkemään vuoren. Vaikka se hieman kaukana olikin, niin lakeuksiin tottuneet olivat vakuuttuneita näystä.

Illalla kävimme syömässä sushi-ravintolassa, ja seurueessamme ollut hoitaja innostui tilaamaan meidänkin puolesta ruokaa. Alkuperäisen sushi-tarjottimen lisäksi hän tilasi meille rapukeittoa, salaattia ja friteerattua perunaa joka on kuulemma paikallinen erikoisuus. Jäimme yöksi Mishimaan, koska seuraavan päivän vierailukohde oli samaisessa kaupungissa, ja takaisin Tokioon olisi ollut liian pitkä.

Nurse Station Aozora

Tiistaina kävimme tutustumassa paikalliseen kotihoitoon. Koska asiakkaat asuivat kauempana keskustasta, kuljimme (onneksi) autolla. Kaikki vanhukset, joiden luona kävimme, olivat pääasiassa dementoituneita. Osa heistä asui puolisonsa kanssa, jotkut asuivat yksin. Jokaisen omat lapset kuitenkin asuivat naapurissa, joten he, ja erityisesti miniät, pitivät vanhuksistaan huolen muuna aikana. Yksi vanhuksista odotti paikkaa vanhainkodista, ja vaikka kaupunki oli pieni, odotusaika on silti vähintään sen puoli vuotta.

Iltapäivällä saimme seminaarin kyseisen aseman periaatteista. Heillä on asiakkaina 180 potilasta, joiden iät vaihtelee muutaman kuukauden ikäisestä sata vuotiasiin. Suurin osa asiakkaista oli vanhuksia, joilla on aivoverenkiertohäiriö, dementia tai syöpä.

Se, mikä asemassa oli erilaista verrattuna muihin, oli se, että se panostaa palliatiiviseen ja kuoleman jälkeiseen hoitoon. Japanissa on vanha uskomus, jossa pois nukkuneen sielu pysyy vielä kotona 45 päivää kuoleman jälkeen. Kun 45 päivää on kulunut, perheen suru nousee uudelleen pintaan, sillä silloin he joutuvat hyvästelemään rakkaansa sielun läsnäolon. Tällöin kotihoidon väki käy perheen tykönä ja tarjoamassa keskustelu mahdollisuutta. Käynnit voivat olla 15-30 minuutin vierailuja.
Erilaista muihin oli myös se, että he pyrkivät lapsiperheiden kohdalla tarjoamaan apua äideille. Hoitaja voi tulla perheen luo kahdeksan tunnin ajaksi pitämään huolta apua tarvitsevasta lapsesta, päästäen omaishoitajan toimivan äidin hetkeksi vapaalle. Kotihoito pystyi takaamaan perheille 24 kahdeksan tunnin kertaa vuodessa.

Näimme hieman paremmin edelliseen päivään verrattuna Fuji-vuoren

Matudo Nissai Edennosono

Viikon viimeinen vierailukohde oli yksityinen vanhainkoti hieman sivumassa Tokiossa. Kyseessä on hieman paremman tason vanhainkoti, sillä sitä olisi voinut kutsua jopa omaksi kyläkseen. Koko konseptiin kuuluu kolme, 12 kerroksista taloa ja yksi liikuntakeskus, joka oli avoin myös muille kaupungin asukkaille. Yhden talon tiloihin kuului myös terveyskeskusta muistuttava vastaanotto, johon sekä asukkaat, että ulkopuoliset saavat varata lääkärinaikoja. Myös yksi vuodeosasto löytyi niille vanhuksille, jotka eivät enää kyenneet asumaan tavallisissa huoneistoissa.

Pienoismalli vanhainkodin eri rakennuksista

Ja Japanille tuttuun tapaan, vanhukset eivät tarvitse tänne päästäkseen erillistä lääkärin lähetettä, vaan he voivat suoraan varata huoneen. Jonotusaika vanhainkotiin on noin kuusi vuotta. Suurin osa asukkaista oli erittäin itsenäisiä ja hyvätuloisia. Asukkaille järjestettiin monta kertaa viikossa erilaisia toimintamahdollisuuksia, joiden avulla mieli pysyy virkeänä. Heillä oli myös mahdollisuus lähteä bussilla käymään muualla. Hoitajat olivat lähinnä niitä varten, jotka tarvitsivat hieman apua päivittäisissä toiminnoissa ja he olivat järjestämässä asukkaiden toimintatuokioita.

Vasemmalla olevat kuvat ovat yhdestä suosituimmasta huoneistosta. Saadakseen kyseisen asunnon, potilaan täytyy ensin maksaa ensin noin 500 000 euroa, jonka jälkeen maksetaan vielä noin 500€/kk. Yllä oikealla on vuodeosaston huone, ja alhaalla oleva kuva on ruokasalista.

Koska kylpy on tärkeä, on siihen monia mahdollisuuksia. Yllä oleva kuva on niiden vanhusten kylpy, jotka tarvitsevat apua kylvetessään, alempi kuva on täysin itsenäisten vanhusten kylpyläosasto.

Olemme huomanneet näiden vierailujen aikana suuren eron julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä. Koska Japanissa on vapaus valita, missä haluat hoitoa, voivat he kävellä suoraan vaikka erikoissairaanhoidon piiriin. Tällöin odotusajat ovat todella pitkiä. Esimerkiksi potilas odottaa monta tuntia lääkärin vastaanotolle pääsyä, tämän jälkeen hän odottaa uudestaan monta tuntia, jotta saa jo sairaalasta tarvitsemansa lääkkeet mukaan. Tämän jälkeen odotetaan vielä kolmannen kerran, jotta saadaan heti maksettua koko lääkärireissu.
Julkisella puolella tämä on erittäin sekavaa, ja tilat ovat olleet aika vanhoja ja ahtaita. Yksityisellä puolella taas kaikki sairaalantilat ovat isoja ja avoimia. Isoja ikkunoita ja uutta teknologiaa. Jopa hoitajan työympäristö on paljon viihtyisemmän oloinen yksityisellä puolella. Siellä elämä ja meno ei ole yhtä sekavan tuntuista.

Koska sää on ollut kylmä, kirsikankukat eivät ihan ole päässeet vielä täyteen kukkaan.

Tiukasta aikataulusta huolimatta yritämme päivitellä blogia aktiivisesti. Kielimuuri lisää myös väsymystä. Japanin opiskeluun ei hirveästi jää aikaa, joten asiat hoidetaan englannilla, joka ei ole kenenkää osapuolen äidinkieli.
Sään on kuitenkin luvattu paranevan tulevalla viikolla, joten palaillaan asiaan. Laukusta sattumalta löytynyt salmiakkiaski toimi ainakin mielenkohottajana.