sunnuntai 28. toukokuuta 2017

KULTTUURI EROJA


Elämämme Japanissa Tokion miljoonakaupungissa on ollut monella tavalla erilaista mitä elämämme Suomessa. Niin sanottua kulttuurishokkia jokaisella meistä oli alkuvaiheessa, mutta olemme näiden kuukausien aikana sopeutuneet elämäntyyliin täällä jo melko hyvin. On paljon mitä täältä jää kaipaamaan, mutta on myös tapoja, jotka meitä ihmetyttävät ja jopa vihastuttavat vielä kulttuurishokin jälkeenkin. Ajattelimme kirjoittaa joistakin eroavaisuuksista Japanin ja Suomen välillä.
Työ- ja opiskelu
Työ- ja opiskelukulttuurista olemmekin jo jonkin verran kirjoittaneet blogissa. Se on meille varmasti ollut yksi isoimmista asioista mikä on vihastuttanut. Koulussa professoreilla on suuri auktoriteetti ja hierarkia näkyy henkilökunnan kesken. Esimerkkinä tästä; professorimme halusi, että tapaisimme vaihtomme aikana yliopiston johtajan, joka on koulumme korkein henkilö. Tätä tapaamista valmisteltiin erittäin pitkään ja henkilökunta oli sen mahdollistamisesta innoissaan, mutta erittäin jännittynyt ennen tapaamista. Itse tapaaminen oli loppujen lopuksi erittäin lyhyt ja meidän mielestämme jopa hieman turha, mutta se valmistelu ja muun henkilökunnan jännitys ja stressi ennen tapaamista kertoo paljon johtoasemassa olevien henkilöiden arvostamisesta. Puhutellessa professoreita on käytettävä liitettä sensei, joka osoittaa kunnioitusta henkilöä kohtaan. Tämä on meiltä välillä unohtunut ja sensei saattaa tulla nimen jälkeen hieman jälkijunassa... Japanissa ylitöiden tekeminen on todella yleistä. Lain mukaan kuukaudessa ylitöitä saa tehdä maksimissaan sata tuntia, joka tarkoittaa päivässä viittä lisätuntia työpäivän päälle. Ylityö täällä on palkatonta pääasiassa. Vastapainoa tälle raskaalle työkulttuurille löytyy Japanin viihdekulttuurista.
Vapaa-aika
Viihdekulttuuri täällä on täysin oma lukunsa. Ensimmäisenä mieleen tulevat pelihallit, joita löytyy lähes kaikkialta. Asiakaskunta ei koostu ainoastaan lapsista. Pelihalleissa voit nähdä myös liikemiehiä puvut päällään pelaamassa työpäivän jälkeen.



Animen- ja mangan harrastaminen kiehtoo myös eri-ikäisiä ja eräs opettaja kertoikin, että sarjakuvat ovat hänen ja miehensä yhteinen harrastus. Alkoholia käytetään melko runsaasti Japanissa, eikä asiaa häpeillä. Monet saattavat kertoa rakastavansa juomista. Arki-iltaisin junissa ja metroissa voit törmätä humalaisiin ihmisiin, sillä on yleistä mennä pitkän työpäivän jälkeen yhdessä juomaan ja syömään. Karaokebaareja, pubeja ja yökerhoja myös löytyy runsaasti Tokiosta. Eräs koulukaverimme kertoikin, että hänellä on tapana varata viideksi tunniksi itselleen Karaokehuone harjoittelua varten. Ehkä tämäkin kertoo osaltaan tästä suorituskeskeisestä ja kilpailuhenkisestä yhteiskunnasta. Viihdekulttuuri kertoo jollain tapaa Japanilaisten ihmisten lapsekkuudesta.
Eroavaisuuksia luonteenpiirteissä
Luonteenpiirteiltään Japanilaiset eroavat meistä suomalaisista. Japanilaiset ovat todella ystävällisiä, avuliaita ja täsmällisiä. Suurin osa heistä asuu vielä vanhempiensa luona. Ikätoverimme kuitenkin tuntuvat meitä nuoremmilta käytöksensä ja kiinnostuksen kohteidensa puolesta. Usein huomaamme myös olevamme itsenäisempiä heihin verraten. Japanilaiset rakastavat Disneytä. Laukuissaan heillä saattaa olla kiinni pehmoleluja teemaan liittyen. Monet käyvät myös vuosittain Disneylandissa. Kun puhutaan Suomesta huudahtaa moni innoissaan ”Muumi”, muumit ovat suosittuja täällä iästä riippumatta. Tietynlainen lapsekkuus näkyy niin miehissä, kuin naisissa. Kerran eräs nuorimies kehui yhtä meistä niin söpöksi kuin pokemonista tuttu hahmo. Koulumaailmasta hyvä esimerkki lapsellisuudesta on tilanne kun pidimme esitelmiä. Yksi kerrallaan puhui mikrofoniin ja muut seisoivat valkokankaan takana hihittelemässä.  Aluksi lapsekkuus oli hieman hämmentävää. Siihen on kuitenkin tottunut ja huvittavia hetkiä sen johdosta tulee usein.


Julkinen liikenne
Tällä viikolla juuri puhuimme, miten nopeasti sitä loppujenlopuksi oppikaan käyttämään Tokion junia ja metroja. Aluksi se oli hieman haasteellista. Julkisen liikenteen käyttö täällä kuitenkin on erittäin selkeää ja helppoa, kun siihen tottuu. Myös väen paljouteen erityisesti ruuhka-aikoina on sopeutunut, vaikka silloin on turha haaveilla omasta tilasta.. Vaunut ovat silloin ahdettu Todella täyteen. Löysimmekin hyvän esimerkin tästä; https://www.youtube.com/watch?v=ldx7RBWOCxs
Julkisissa liikennevälineissä on kuitenkin joitakin sääntöjä mitä ei kotimaassamme ole. Esimerkiksi puhelimeen puhuminen on kiellettyä, mutta muuten kännykkää voi selailla. Myös juominen ja syöminen tavallisissa junissa on kielletty.


lauantai 20. toukokuuta 2017

Japanin terveydenhuolto


Ihme kyllä, tähän asti vaihdosta olemme selvinneet ilman sen kummempia sairastelua, mutta tällä viikolla olemme olleet hieman kipeitä. Aika normaalia, että päivien lämmetessä ja vähetessä, jollekulle nousee kuume. Lupailimme tosin jossain aikaisemmassa päivityksessä kertoa hieman Japanin Long-Term Care Insurancesta ja hieman, miten terveydenhuolto täällä toimii.

Terveydenhoitojärjestelmä


Japanissa ei ole käytössä lähetekäytäntöä, vaan siellä voi hakeutua haluamaansa paikkaan hoitoon. Se tarkoittaa sitä, että erikoissairaanhoitopiirissä voi olla tapauksia, jotka Suomessa hoidettaisiin terveyskeskuksessa. Tämä aiheuttaa sairaaloiden ja klinikoiden ruuhkautumista. Odotusaika on pitkä, pahimmillaan voi joutua odottamaan hoitoon pääsyä puolivuotta. Japani, ja varsinkin Tokion alue on tiheään asuttu, joten vaikka potilaalla on varattuna aika, joutuu hän silti odottamaan vielä sairaalan aulassa monta tuntia lääkäriin pääsyä. Useimmiten potilaan pitää varata tähän koko päivä, sillä käynti maksetaan saman päivän sisällä. Vastaanoton jälkeen potilas siirtyy uudelleen jonottamaan, jotta saisi heti maksettua maksun. Tämän jälkeen potilas siirtyy tarvittaessa vielä jonoon, josta hän voi reseptiä vastaan ostaa lääkkeet, jos niitä on määrätty. Nämäkin maksetaan heti.
Japanissa terveydenhuolto toimii vakuutuksilla. Jokaisella japanilaisella pitää olla jonkin asteen vakuutus. Vakuutuksen tasosta ja potilaan tuloista riippuen hän maksaa sairaalassa käynneistä 10-30%. Koska Japani on Japani, ja meidät on määritelty tämän maan kansalaisiksi meidän vaihdon ajan, jopa meidän piti hommata itsellemme japanilainen terveysvakuutus. Meillä tosin on aika alhaisentason vakuutuksen, sillä taisimme maksaa helmi-maalis-huhtikuu ajalta noin 16€. Tavallisen terveysvakuutuksen ohelle on olemassa Medical Insurance, jotka saavat ne, joilla on enemmän tarvetta terveydenhuollolle. Esimerkiksi kroonisesti sairaat henkilöt saavat tämän vakuutuksen. Myös alimman tuloluokan henkilöille ja kodittomille on olemassa oma vakuutuksensa.

Long-Term Care Insurance

Koska japanilaiset ovat maapallon nopeimmin ikääntyvin kansa, on heidän pitänyt kehitellä keino, joilla he pystyvät takaamaan kaikkien terveydenhuolto. Tämäkään ei kuitenkaan ole riittävä tulevaisuutta ajatellessa.
Tämä vakuutusmuoto tuli voimaan vuonna 2000, ja se on pakollinen kaikille yli 65 vuotiaille. Vakuutus takaa ikääntyneelle; Vapauden valita palvelut, ja sen, keneltä niitä ottaa vastaan, hoitosuunnitelman, lääkkeet ja muut mahdolliset palvelut. Vakuutukselle on määritelty hintakatto josta maksetaan 10-20%, joka kuukausi. Maksu määrittyy ikääntyneen varallisuuden mukaan. Tähän voidaan ottaa huomioon hänen asuntonsa arvo. Eräs tapaamamme vanhus maksoi suurinta mahdollista prosenttia sen vuoksi, koska hän asui arvokkaassa perinteisessä japanilaisessa talossa, muuten hänen varallisuutensa ei ollut kovinkaan kummoinen.
Vakuutus voidaan jakaa seitsemään eri tasoon, tällöin on myös seitsemän eri hintatasoa. Ikääntyneelle tehdään suunnitelma ja kartoitetaan mahdollisia tarpeita terveydenhoidossa ja sen jälkeen hänelle määräytyy, minkä tasoisen vakuutuksen hän saa. Voinnin muuttuessa myös taso vaihtuu. Jos jostain syystä vakuutuksen tasoa ei ole vielä pystytty vaihtamaan aikaisemmin, ja hintakatto ylittyy, joutuu ikääntynyt maksamaan ylittyneen osan 100%:sesti. Alimman tason hintakatto on noin 400€/kk ja korkeimman on noin 3 000€/kk ja näistä asiakkaan täytyy maksaa 10-20%.

Eräässä sairaalan teho-osaston potilashuoneessa oli vessa, jonka sai esille avattu pöydässä kiinni olleen luukun. Vaihdoimme hieman huvittuneita katseita keskenämme, ja hoitajat katsoivat taas meitä kummastuneina 😃


Kun kerta Seinäjoen keskusta on melkein kokonaan revitty auki, onko vielä liian myöhäistä ehdottaa, että mallia uusiin rakennuksiin otettaisiin Shinjukusta?


Toivotaan, että tämä oma sairastelu menee itsestään ohitse, sillä kenenkään toive ei ole perehtyä niin syvästi japanilaiseen terveydenhoitoon.  

lauantai 13. toukokuuta 2017

Arkeen paluu loman jälkeen

Loman jälkeen palasimme Tokioon rentoutuneina ja levänneinä. Paluu Japaniin ja Tokioon Vietnamista tuntui "kotiin paluulta". Loma teki meille kaikille niin hyvää. Vietnamissa nautimme auringosta ja hedelmistä. Vietnam oli mielenkiintoinen maa, mutta kyllä me siellä totesimme, että olemme iloisia siitä, että olemme vaihdossa Japanissa emmekä Vietnamissa. :) Hengevaarallinen liikenne, huono hygienia ja kehittymättömyys niin monissa asioissa. Japanissa vain on kaikki asiat niin paljon paremmin kuin Vietnamissa. Tässä meidän lomamme kuvina.

Dragon Bridge on yksi Da Nangin nähtävyyksistä.

Tällä viikolla meillä oli ohjelmassa kaksi oppituntia ja kaksi vierailua. Olemme todella tykänneet tunneista ja koulupäivistä, koska ne tuovat kaivattua vaihtelua vierailuille. On ollut mukavaa viettää aikaa paikallisten opiskelijatovereiden kanssa, koska pitkän aikaa seuranamme on ollut vain opettajia ja professoreita.Tällä viikolla pidimme esitykset, joissa puhuttiin kylästä, jossa on 100 ihmistä. Kaisan ryhmä oli ensimmäinen ryhmä, joka piti esityksensä. Heidän ryhmänsä oli valinnut ongelmakseen vajaaravitsemuksen. Milian ja Helin ryhmät olivat valinnneet aiheekseen koulutuksen.  Itse esitystilanne oli erikoinen. Yksi kerrallaan puhui mikrofoniin omat asiansa ja loput ryhmästä seisoi valkokankaan takana piilossa hihittelemässä. Tämä tuntui erikoiselta meistä, koska olemme tottuneet, että koko ryhmä on esillä kun esitetään ryhmätehtäviä. Lisäksi tilanteesta teki oudon se, että opettaja oli pistänyt ajastimen puhelimeen 7 minuutin päähän jokaiselle ryhmälle, koska esityksen tuli kestää 7 minuuttia. Se vähän häiritsi esitystä kun kello alkoi pirisemään kesken esityksen.

Toinen oppitunti oli englannin puhekurssi, jossa olemme olleetkin jo aiemmin. Tämän tunnin aiheena oli synnytyksen jälkeinen masennus. Tunnilla käytiin läpi aihetta käsittelevä artikkeli sekä aiheeseen liittyvät keskustelukysymykset, joista keskusteltiin ryhmissä. Lisäksi tunnin loppupuolella kaikki tekivät "masennustestin". Se arvioitiin pistein ja yli 10 pistettä tarkoitti riskiä masennukseen. Yllättävän moni luokan tytöistä sai korkeita pistemääriä mikä oli aika huolestuttavaa. Onneksi yksi opettajista herätteli yhtä tyttöä, joka oli saanut testistä 13 pistettä, että onko hänellä ystäviä tai perhettä kenelle puhua näistä ajatuksista. Täällä on taitaa olla melko paljon mielenterveysongelmia, mutta niitä ei näytetä ulospäin. Ulospäin näytetään että kaikki on hyvin ja hymyillään, mutta todellisuus on jotain ihan muuta. Häpeä on täällä tunne, jota ei haluta näyttää eikä aiheuttaa kenellekkään. Tämä tunti vain vahvisti mielikuvaamme mielenterveydestä täällä.

Vierailu kohteina meillä oli kolmannen kerran Senior Citizens Consultation Center. Tällä kertaa seurasimme palaveria, johon osallistui fysioterapeutti sekä työntekijöitä eri yksiköistä. Palaverin jälkeen tutustuimme päivätoimintaan yksikössä. Päivätoimintaan osallistuu ikäihmisiä lähialueelta. Heillä aktiviteettien lisäksi mahdollisuus päästä pesulle ja kylpyyn päivätoiminnassa. Moni toimintaan osallistuva asuu yksin, joten apua kylvyssä käymiseen kotona ei ole. Kun kysyimme onko yksikkö julkinen vai yksityinen vastaus oli, että melkein julkinen. (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan :))

Toinen vierailukohteemme oli Okawa Children Clinic. Yksityinen lasten klinikka, jossa lääkärin vastaanoton lisäksi oli sairaiden lasten päivähoito sekä terapiatoimintaa. Pääsimme seuraamaan puheterapiaa viisivuotiaalle autistiselle tytölle, jolle joidenkin äänteiden tuottaminen tuotti ongelmia. Onnistuneista ääntämisharjoitteista puheterapeutti antoi tytölle tarroja. Pääsimme myös seuraamaan päivähoidossa olevien sairaiden lasten terveystarkatuksia. Lapset olivat n. 1-5 vuotiaita ja lähes kaikilla oli korkea kuume ja flunssan oireita. Päivähoitohuone oli jaettu lasiseinillä pieniiin osiin. Näin estetään tarttuvien tautien leviäminen. Päivähoidossa oli paikkoja 14, mutta yleensä päivähoidossa oli 10-12 lasta. Päivähoito sairaalle lapselle maksaa n. 22e per päivä ja alueen ulkopuolella asuvilta 32e per päivä. Tälläinen päivähoito on välttämätön täällä, koska vanhemmat eivät voi jäädä kotiin vaikka lapsi sairastuisi eikä lasta voi viedä tavalliseen päiväkotiin kipeänä. Klinikalla oli myös lastenlääkärin vastaanotto. Vastaanottolla hoidettiin sairaita lapsia sekä annettiin rokotuksia. Näimme kun lääri laittoi rokotteen, jonka nimeä meille ei osattu kertoa. Lääkäri pisti rokotteen insuliinineulan kokoisella neulalla ojeltajaan lähelle kyynärpäätä. Ihmettelimme tätä ja kun kysyimme asiasta meille kerrtottiin, että osa rokotteista pistetään rasvakudokseen. Lisäksi näimme kun lääkäri pisti vauvalle tuberkuloosirokotteen käsivarteen. Kysyimme pistetäänkö se aina käsivarteen ja vastaus oli kyllä. Vähän ihmettelimme tätä.

Päivähoitohuone.
Lääkärin vastaanottohuone päivähoidossa.

Tänään Kaisa pääsi osallistumaan yliopiston kerhotoimintaan. Täällä kaikki harrastustoiminta on koulun kerhotoimintaa tai jotenkin muulla tavoin linkitetty kouluun. Kaisa osallistui koripallokerhon harjoituksiin. Kaisalla on hauskaa harjoituksissa. Harjoitusten jälkeen Kaisa kävi lounaalla koripalloporukan kanssa. Opiskelijoiden kanssa on mukavaa viettää aikaa vaikka välillä tuntuu, että he ovat niin paljon nuorempia japanilaisen "lapsellisuuden" takia.
Korisreeneissä.
P.S. Tänään on enää 20 päivää jäljellä Tokiossa. Vähiin käy ennen kuin loppuu. Kolmen viikon päästä olemme jo kotona.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Viikkomme ennen lomaa!

Kevät täällä on mennyt erittäin nopeasti. Sää alkaa hiljalleen lämmetä yhä enemmän ja muuttua kesäisemmäksi. Toisaalta ilmasto täällä on hyvinkin vaihteleva. Aamulla aurinko voi paistaa ja asteita olla +20, mutta iltaa kohti tuuli yltyy ja sää tuntuu viileältä. Ensiviikolla meillä on kauan odotettu loma Golden Week ja olemmekin jokainen toden teolla sen tarpeessa... Golden Week:in aikana koko Japani lomailee. Tällä viikolla vierailujen lisäksi olemme olleet tunneilla oppilaiden kanssa.

Maisemaa koulumme ikkunasta


Olemme osallistuneet muun muassa International Health Care tunnille. Tehtävänämme oli ryhmissä lukea tarina ja keskustella heränneistä ajatuksista. Tarinassa maapallolla oli vain yksi sadan ihmisen kylä. Kylän asukkaat erottuivat toisistaan etnisyyden, uskonnon, koulutuksen, seksuaalisen suuntautumisen ja varallisuuden perusteella. Teimme ryhmätöinä powerpointin syntyneestä keskustelusta. Tunneille osallistuminen on ollut mukavaa vaihtelua. Japanissa on todella yleistä, että opiskelijat nukkuvat tuntien aikana minkä mekin olemme huomanneet. Pitkät koulupäivät ja työntäyteinen kulttuuri väsyttävät nuoria ja eräs opettaja kertoikin, että he "hyväksyvät" asian, sillä pystyvät samaistumaan opiskelijoihin. Opiskelu- ja työntekokulttuuri saa meidät usein ärsyyntymään paljonkin. Pitkät päivät, jotka venyvät yli aikataulun saavat jokaisen meistä ärtyneeksi. Tavallista on sekin, ettei päättymisaikaa ole ilmoitettu ollenkaan ja voit vain arvuutella milloin pääset lähtemään kotiin. Ei ole myöskään harvinaista, että viikonloppuiltana opettaja lähettää viestiä koskien kouluasioita. Positiviista on se, että Suomessa tuttuja kahdeksan aamuja ei täällä ole ollut. Yliopistossamme tunnit alkavat usein hieman myöhemmin mitä meillä Seamkissa.

Meillä oli käytännön harjoittelua liittyen leikkaushoitopotilaan kuntoutumiseen.


Välinettä voisi verrata Suomen pulloonpuhallus harjoituksiin.
Loppuviikosta osallistuimme synnytyssimulaatio tunnille. Tunnilla oli vierailemassa kolme kätilöä, jotka näyttelivät esityksen synnytyksestä. Toinen heistä oli äidin roolissa ja toinen kätilönä. Tilanne huvitti meitä jokaista ja välillä naurussa oli pidättelemistä. Äidin roolissa oleva eläytyi täysillä rooliinsa. Kun seurasimme japanilaisia opiskelijoita, ei heitä tilanne huvittanut ollenkaan ilmeistä päätellen, vaan he kirjoittivat ahkerasti muistiinpanoja. Suomessa emme osaisi ajatellakaan, että saisimme samanlaista näytelmää käytännönharjoittelun tunneillamme, mutta maassa maan tavalla! Koulumaailmassa täällä olemme tottuneet myöskin päivittäisiin valokuvaus sessioihin. Usein jokaisen tunnin ja seminaarin jälkeen otetaan ryhmäkuva. Jokaisesta hetkestä tehdään tärkeä ja virallinen.

Vierailukohteena olemme tällä viikolla käyneet tutustumassa vanhuksille päivätoimintaa järjestävään paikkaan Senior Citizens Consultation Centeriin Minato-Ku alueella. Päivätoiminta oli tarkoitettu kaikille yli 60-vuotiaille. Rakennuksessa oli mahdollisuus päästä kylpemään, sekä hierontatuoleihin rentoutumaan. Myös laulu- ja jumppatuokioita järjestetään. Me osallistuimme vanhusten kanssa iltapäivätoimintaan, jossa laulettiin ja tehtiin lyhyitä fyysistä kuntoa edistäviä harjoituksia. Osallistuimme myös henkilökunnan tapaamiseen, jossa oli paikalla lääkäreitä, hoitajia ja lääkefirman edustajia. Valitettavasti kaikki puhuivat japania esityksiensä ajan joten sisältö jäi meiltä hieman pimentoon. Ohjelmaan kuului uutisia terveysteknologiaan liittyen, lääkeyrityksen esitys, sekä yhden asiakkaan tapauksen selvittämistä.

Keskuksen ruokasali

 Saimme mahdollisuuden myös maistaa ruokia nielemisongelmista kärsiville henkilöille. Makuja oli monia: Japanin perinteisistä ruuista hedelmiin. Milia ja Heli eivät mauista vakuuttaneet, mutta Kaisa tykästyi. Aina emme ymmärrä toisiamme... Makuasioista ei voi kiistellä!

Helille tuli suolaisista mauista mieleen kissanruoka, mutta muut maut olivat siedettävä.
P.s Lauantaina lähdimme viettämään Golden Weekiä Vietnamin lämpöön. Lomaa on kyllä odotettu ja toivottavasti myös kouluasiat unohtuvat hetkeksi! Toivotaan, että osasimme ajastaa tämän päivityksen oikein...








torstai 27. huhtikuuta 2017

Lastensairaala, vahainkoti ja rentouttava viikonloppu

Lastensairaala vierailu

Viime viikolla pääsimme vierailemaan lastensairaalassa, jonka asiakkaat olivat erittäin vahvasti kehitysvammaisia. Tällä kertaa vierailumme kesti kaksi päivää. Meille kerrottiin etukäteen, että sairaalan henkilökunta odottaa innolla tuloamme, he nimittäin pyysivät meitä toteuttamaan noin tunnin kestävän esitelmän Suomesta, Seinäjoesta ja meidän sosiaali- ja terveyshuollosta.
Sairaalaan päästessä, pystyimme suunnistamaan pelkästään jo sen perusteella, että jokaisessa kulkemassamme ovessa oli Muumien kuvia ja Suomen lippu. Henkilökunta oli myös erittäin kiinnostunut tietämään, millä nimillä kutsumme suomessa muumeja.

(Muumit tulevat esille jokaisessa keskustelussa, jonka käy japanilaisen henkilön kanssa. Kerrankin eräs vanha mies tuli kysymään meiltä vain muuten vain, että mistä päin olemme. Kun hän sai kuulla, mistä olemme, hän huusi kovalla äänellä ''muumipappa!''. Sen jälkeen hän esitteli valokuvia vuodelta 2010, jolloin hän oli ollut käymässä Naantalin Muumimaassa...)

Sairaalassa ensimmäisen päivä meni tutustuen sen järjestämään kotihoitopalveluun. Kävimme kahden eri perheen luona. Lapsi potilaat sairastivat lihasrappeumaa, jonka johdosta he olivat jatkuvasti hengityslaitteessa. Toinen lapsista tarvitsi laitetta vain öisin, mutta toinen tarvitsi sitä jatkuvasti. Ensimmäinen poika kylvetettiin mittatilaustyönä tehdyssä lavuaarissa. Myöhemmin hänelle tuli käymään opettaja, joka ilmeisesti opetti poikaa kommunikoimaan muilla tavoin kuin puhumalla, ja samalla he opettelivat lukemaan. Pojan äiti kertoi heräävänsä yöllä kahden tunnin välein kääntämään lastansa. Toisen pojan luona lähinnä katsottiin pojan kunto. Myöhemmin saimme lukea hänelle englannin kielisen kirjan.

Kun palasimme sairaalalle, saimme kiertää osastolla, joka oli tarkoitettu erittäin vahvasti kehitysvammaisille. Osa oli siellä pidemmillä intervallijaksoilla, osa vain päivän ajan. Samalla kävimme aikuisten osastolla. Vaikka sairaala oli lasten, oli sillä silti kaksi osastoa aikuisille.

Toisena vierailupäivänä kuljimme hoitajien ''varjoina'' ja seurasimme heidän työtehtäviään. Kommunikaatio tapahtui lähinnä elekielellä. Aluksi hieman järkytyimme siitä, että potilaat olivat lähes kaikki lattialla pehmoisen patjan päällä. Tätä selitettiin sillä, että koska japanilaiseen tyyliin taloissa on aina vähintään yksi huone, jossa on tatami matto. Tatami voi olla riisin oljista tehty, tai sitten ihan vain tekokuitua. Tatamin ajatuksena on kuitenkin se, että sen päällä istutaan, ilman tuoleja. Potilailla oli siis lattialla tyynyjä, joilla heidän asentoaan pystyttiin tukemaan.



Ruuan jälkeen oli meidän esitelmän vuoro. Päästyämme saliin tajusimme oikeasti, kuinka suuresta esitelmästä oli kyse. Kuuntelijoita oli noin 70, jotka koostuivat hoitajista ja lääkäreistä. Esitelmä otettiin videolle, sillä osa halukkaista ei päässyt paikalle. Koska tila oli iso, meidän piti puhua mikrofooneihin, jotta meidän puhe kuuluisi kaikille. Esitelmämme oli englanniksi, ja meillä oli opettaja mukana kääntämässä esitelmäämme japaniksi. Vaikka osa kuuntelijoista oli selvästi unessa suurimman osan esitelmästä, saimme silti kehuja ja kiitosta. Koska olimme jännittäneet tilaisuutta kauan, olisimme vain uupumuksen vuoksi halunneet lähteä kotia sen jälkeen, mutta meillä oli edessä vielä osastolla jälleen hoitajan ''varjoina'' olemista.

Osastolla meidät kolme jaettiin eri hoitajien mukaan. Milia ja Kaisa kiersivät hoitajiensa kanssa lähinnä osastolla eri potilaiden luona. Heli vietti aikansa kylpyhuoneessa katsomassa potilaiden kylvetystä. Kylvetys tapahtui hieman erilailla kuin Suomessa. Kylvettäjiä oli yhteensä neljä, kaksi yhtä potilasta kohden ja kaksi puettajaa, yksi potilasta kohden. Kylvetys tapahtui todella liukuhihnamaisesti; yksi hoitaja riisui potilaan laverille, kaksi pesi ja sen jälkeen laittoivat hetkeksi kylpyyn. Sillä välin toinen pesijäpari aloitti uuden potilaan pesun. Pesutilassa oli aina vähintään neljä potilasta, ilman kummempia intimiteettisuojia. Kahta riisuttiin tai puetettiin ja kahta pestiin.
  Osastolla melkein kaikki potilaat olivat hengityskoneessa. Hoitajat imivät limaa todella helposti potilailta, eikä päädyn nostamisesta ollut edes puhetta. Päivällisajan tullessa hoitajat sekoittivat potilaiden ruuan vedestä ja joistakin ravintosekoituksista, koska potilailla oli joko nenämahaletku tai sitten he saivat ruokaa Peg-letkun kautta.

Tässä laveri, jossa potilas pestään ensin puhtaaksi, jonka jälkeen hänet lasketan laverin avulla kylpyyn. Kaikki kylpevät samassa vedessä, kuten täällä kotonakin tehdään.


Tämä kaksi päiväinen vierailu oli ehkä kaikista pysäyttävin meidän kaikkien mielestä. Emme kukaan olleet koskaan olleet tekemisissä niin vakavasti kehitysvammaisten kanssa. Potilaat olivat kykenemättömiä kommunikoimaan normaalisti ja jos he saivat äänen kulkemaan, se oli lähinnä jotain epämääräistä. Suurin osa makasi sängyssä ilmeettömästi, osalla ei edes silmät värähtäneet kun yritimme puhutella heitä. Onneksi oli niitäkin, jotka ilahtuivat suuresti nähdessään ulkomaalaisia ihmisiä ja heidän hymynsä oli ihanan aitoa.
  Kuitenkin purimme päiviä keskenämme, koska tunsimme tarvetta keskustella näkemästämme. Jokainen huokaisi helpotuksesta, kun sai kuulla, että muutkin pitivät vierailua pysäyttävänä. Samalla mietimme lasten äitejä. Heillä on todella suuri vastuu, ja usein he hoitavat vammaista lastaan yksin, isän ollessa päivät töissä. Sairaala järjesti toimintaa, johon äiti sai osallistua lapsensa kanssa, ja siellä he viettivät muiden äitien kanssa kerhoaikaa. He saivat laulaa ja leikkiä lastensa kanssa, oli lapsen fyysinen kunto sitten mikä tahansa. Osa oli hengityslaitteessa, mutta ei se silti heidän menoa haitannut.


Vanhainkoti vierailu

Viikko oli meille raskas, koska lastensairaala vierailun jälkeen meillä oli vielä erääseen vanhainkotiin vierailu. Vanhainkoti on ehkä väärä sana tälle paikalle, sillä sen yhteydessä oli eräänlainen sairaala, jossa esim. vanhukset voivat kuntoutua leikkauksen jälkeen ennen kotiutumista. Samalla sairaalan ympärillä oli monta eri tarkoitukseen tarkoitettua toimipistettä. Yhteen vanhukset saivat mennä harrastamaan päivätoimintaa, osassa asui hyvä kuntoisia vanhuksia ja osa taloista oli tarkoitettu vähän huono kuntoisemmille. Vierailumme oli lähinnä eri toimitiloihin tutustumista ja paikkojen esittelyä.

Ylhäällä olevaa rakennusta käytettiin lähinnä toimistotiloina, Se kuitenkin on suosittu miljöö TV-draamojen piireissä. Alhaalla oleva on uusi sairaala, joka rakennettiin vanhan tilalle, sen vaurioduttua vuoden 2011 maanjäristyksessä.


Vanhainkodilla oli myös asukkaana koiravanhus, joka oli hieman kameraujo.
Sairaalan ja sen kuntoutumistoiminnassa ihmettelimme sitä, että keskiarvo sairaalaoloajalle oli 6kk, ja ne, jotka siirtyivät yksityiseen vanhainkotiin sairaalasta, viettivät siellä 9 kuukautta. Japanissa muutenkin sairaalaoloajat ovat todella pitkiä, normaali aika olla sairaalassa on lyhimmillään noin kaksi viikkoa.

Olemme huomanneet, että täällä (varsinkin yksityisellä puolella) tilat ovat todella avaria. 
Vasemmalla yhden hengen huone, oikealla kahden hengen huone, jossa ne voi erottaa pienellä sermillä.







Viikonlopuksi lähdimme vähän kauemmaksi Tokiosta. Varasimme hotellin Hakonesta, joka tunnetaan kuumista lähteistään. Hotellille saavuttuamme, tajusimme että, olemme kaukana kaikesta. Lähellä ei ollut yhden ainutta kauppaa esimerkiksi. Mieleemme tuli hieman mielenterveysparantola, kaukana kaikesta, hienot ja valkoiset tilat. Emme voineet ottaa kuvia itse lähteestä, mutta koko viikonloppu meni ''onsenissa'' lilluessa. Fyysisesti onnistuimme rentoutumaan, mutta valitettavasti kaikki kouluhommat painoivat päälle.



Tämä näkymä oli meidän hotellihuoneen ikkunasta.









P.s. Välillä olemme miettineet, että täällä olevat eivät pidä meitä vain opiskelijoina. Meitä kutsutaan eri erikoisalojen seminaaritilaisuuksiin kuuntelemaan heidän tutkimuksiaan. Samalla meidän pitää pitää esitelmä, miten Suomessa sama asia hoidetaan. Koska suurimmaksi osaksi meillä ei ole hajuakaan asiasta ja luvuista, käytämme paljon aikaa asian selvittämiseen etukäteen. Yleensä pitää vielä tehdä hieno PowerPoint esitys. On käynyt välillä mielessä, että ehkä he pitävät meitä jonain Suomen sosiaali- ja terveysministereinä.


maanantai 24. huhtikuuta 2017

Vaihto puolivälisä

Vaihtomme puoliväli ylitetty. Mitä mihin se aika meni? Kääk kohta tämä jo loppuu? Ehdimmekö käydä vielä paikoissa, joita olemme suunnitelleet?
Tässä päällimmäiset fiilikset tällä hetkellä. Alku- ja keskivaiheen väsymysaallon jälkeen olemme alkaneet nauttia enemmän ajastamme täällä ja alkaa tuntua että aika loppuu kesken. Meillä on ollut liian paljon ohjelmaa ja vierailuja tässä niin siksi tämän tekstin päivitys on viivästynyt.

Great Buddha ja kirsikankukkia.

Toissa viikolla meillä oli vain yksi vierailupäivä ja loput olivat koulupäiviä. Vaihteeksi oli mukava päästä osallistumaan oppitunneille. Osallistuimme mm. englannin puhekurssille, jossa keskusteluaiheet määräytyvät viikotttaisten terveydenhuolto aiheisten artikkelien mukaan. Keskusteluaiheenamme oli naisten työhyvinvointi ja siihen vaikuttavat asiat. Kun keskustelimme aiheesta ryhmissä moni nuori nosti huolenaiheeksi työuran jatkamisen ja lasten saamisen yhdistämisen. Olemme huomanneet jo että täällä on normaalia että äiti lopettaa työnsä saatuaan ensimmäisen lapsen eikä hän välttämättä pääse enää palaamaan työelämään. Lisäksi huolena oli työpaikka häirintä ja epätasa-arvoinen palkkaus.

 Lisäksi osallistuimme raskaanaolevien äitien hoitoon liittyvälle kurssille, jossa pääsimme harjoittelemaan jalkahierontaa. Luokka oli jaettu pareihin. Saimme kaikki hyvät parit, joiden kanssa harjoittelimme jalkahierontaa. Hieronnan jälkeen oli terveellisen ravitsemuksen teoriaopetusta.

Kävimme tutustumassa kehitysvammaisten hoitolaitokseen. Laitoksessa oli asukkaita 40, joista miehiä 20 ja naisia 20. Asukkaiden ikä vaihteli 18-60 välillä ja keski-ikä oli 40. Täällä kaikki terveydenhuolto liittyy vakuutuksiin. Vakuutusjärjestelmä on monimutkainen kokonaisuus, josta saamme kuulla joka vierailukäynnillä. Vakuutuksista johtuen yksi tämän hoitolaitoksen asukkaista oli 66 vuotias ja hänelle oltiin etsimässä uutta paikkaa, koska hän on yli 65 vuotias ja kuuluu long time insurancen piiriin. Harmillista että tälläisen asian takia vanha ihminen, joka on tottunut hoitajiinsa ja ympäristöönsä pitää siirtää toiseen paikkaan.
"Automaatti-pikaruoka".

 Loppuun vielä ruoka asiaa. :) Mitä me täällä syömme? Se on ollut suuri ihmetyksen aihe paikallisille ja kuulemme kysymyksen lähestulkoon päivittäin. Lisää ihmetystä aiheuttaa se, että kerromme että teemme usein itse ruokaa. Täällä ulkona syöminen on melko halpaa ja japanilaiset ovat niin kiireisiä, että he eivät yksinkertaisesti ehdi tehdä itse ruokaa. Täällä on paljon pikaruokapaikkoja, jossa ruoka tilataan limsa-automaatin näköisestä koneesta. Niissä ruoka on nuudeli tai riisi pohjaista. Yksinkertaista, mutta niin hyvää. Lisäksi olemme käyneet sushi ravintolassa, jossa annokset liikkuvat linjastolla, josta niitä saa ottaa oman maun mukaan ja hinta määräytyy lautasten mukaan. Olemme myös käyneet ravintoloissa, missä ruoka tilataan tabletilla.
Pikaruoka-annos joka maksaa n. 4-6e.


Kamakuran lounas.
Edellis viikonloppuna kävimme Kamakurassa katsomassa nähtävyyksiä. Matkan järjesti meidän tuutoriopiskelijat. Me emme ole ensimmäisen päivän jälkeen nähneet tuutoriopiskelijoita kovinkaan paljoa joten oli mukava viettää aikaa heidän kanssaan. Kamakurassa kävimme mm. monilla temppelialueilla ja Great Buddhalla.
Muutama muukin oli lähtenyt aurinkoisena sunnuntaina kiertelemään Kamakuraan.



lauantai 8. huhtikuuta 2017

Mitä meille kuuluu?

Olemme asuneet nyt hieman yli kuukauden Tokiossa. Japanilainen elämäntyyli on tullut tutuksi ja siihen olemme yrittäneet sopeutua parhaamme mukaan. Kuluneet viikot ovat välillä olleet erittäin raskaita lukuisten eri vierailukohteiden ja pitkien päivien johdosta. Aamulla tiedät monelta koulupäivä alkaa. Lopetus on kuitenkin "endless". Jos loppumisaika onkin jostain syystä kerrottu, voi siihen lisätä tunnin tai pari lisää ;-) Tämä välillä ärsyttää suunnattomasti, sillä Suomessa kahdeksan tunnin työpäivä on useimmiten juurikin sen kestoinen kuin sen kuuluu. Tällä viikolla maanantai aamumme olisi pitänyt olla vapaa tai niin sanottu "free study". Sunnuntai iltana klo 22 tuli kuitenkin viesti, että meillä olisi tunti. Tämä taas on yksi niistä asioista, mikä ei Suomessa tulisi kuuloonkaan. Huvittuneina mietimme kuinka vihaisesti kotimaassamme tällaiseen suhtauduttaisiin ja jätettäisiin jo periaatteesta tulematta.

Prinsessa Ruususen ammatti Disneylandissa on kuulostanut hyvältä vaihtoehdolta koulustressin aikana

Tai millaista olisi Sumovaimona?


Tokyo Medical and Dental University;n upeat näkymät

Arkipäivien raskaus vaatii viikonloppuisin täydellistä irtiottoa. Tokiossa onneksi tekeminen ei lopu ja nähtävää riittää. Shoppailumahdollisuudet ovat mahtavat ja ravintolatarjonta runsasta. Lukuisia yökerhoja,karaokebaareja illanviettopaikkoja löytyy eri kaupunginosista. Ihmisvilinää on aina!



Valojen välkettä Shinjukussa


Henkilön Milia Lampimäki kuva.
Harajukun Takeshi street täynnä ihmisiä
Asuminen täällä miljoonakaupungissa on täysin erilaista mitä elämä Suomessa. Koemme itsemme onnekkaiksi kun olemme tänne Tokioon päässeet asumaan. Tämä on upea kokemus! Liikkuminen junilla ja metroilla on selkeää. Täyteen ahdetut junat ovat arkipäivää ja omasta tilasta on turha haaveilla. Väen paljouteen on kuitenkin tottunut nopeasti.

Kun kaupungissa asuu 30 miljoonaa ihmistä ovat asuntojen koot melko pienet. Meillä on kodissamme 26 neliötä jaettavana kolmen ihmisen kesken. Yhteisasuminen on vaatinut jokaiselta hieman sopeutumista. Suomessa Heli ja Milia ovat asuneet omissa asunnoissaan ja Kaisa avopuolisonsa kanssa. Tällainen asumisjärjestely on ollut uutta jokaiselle. Toisaalta saa jakaa ajatuksiaan päivän päätteeksi. Vieraassa kulttuurissa eläminen kuitenkin herättää monenlaisia mietteitä ja välillä hieman ärtymystäkin.


Maternity Center 7.4.2017

Tällä viikolla vierailimme Yokohamassa yksityisellä Miyashita äitiysklinikalla. Klinikka tarjoaa palveluja raskaana oleville, synnyttäjille ja lapsen saaneille äideille. Henkilökuntaan kuuluu kätilöitä, hierojia, ravitsemusterapeutti ja " helper":eitä.  Miyashita äitiysklinikka on kolmikerroksinen iso omakotitalo. Alimmassa kerroksessa oli huoneita synnyttäneille äideille, jossa he pystyivät lepäämään vauvan kanssa. Samassa kerroksessa oli aromaterapiaa tarjoavan hierojan vastaanotto.
Toisessa kerroksessa oli synnytyshuone, "toimenpide huone" ja yhteistä tilaa. Toimenpide huoneessa tehtiin rintahierontaa äideille, jotka halusivat lopettaa imetyksen. Kolmannessa kerroksessa järjestetään äitiysjoogaa ja oppitunteja.

Synnyttäminen klinikalla tapahtuu melko luonnonmukaisesti. Klinikka ei tarjoa varsinaisia lääkkeellisiä kivunhoitokeinoja. Meille asia kuitenkin jäi hieman epäselväksi kielimuurin vuoksi. Jos synnytys etenee epänormaalisti tai tulee muita ongelmia ollaan yhteydessä sairaalaan ja tarvittaessa lähetetään ambulanssi.
Klinikan kodinomaiset tilat

Synnytys huone äitiysklinikalla



Käynnin jälkeen mietimme erityisesti klinikalla tapahtuvaa synnytystä, joka poikkeaa "tavallisesta" Suomessa tapahtuvasta synnytyksestä. Katsoimme vierailumme yhteydessä erään perheen synnytysvideon. Videolla perheen kolmivuotias esikoinen oli mukana synnytyksessä isän lisäksi. Tilanne oli mielestämme hämmentävä, sillä äiti oli tuskissaan ja poika kiljui ja huusi hänen vierellään. Kysyimme henkilökunnalta ihmeissämme onko tämä yleistä Japanissa. Kielimuurin johdosta emme saaneet täysin luotettavaa vastausta, mutta tyypillisin synnytys "tyyli" tässä maassa edellä mainittu ei kuitenkaan ole.





maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kolme yksityisen puolen vierailua

Nakaizu Rehabilitation Center

Maanantaina suuntasimme Mishimaan, joka on noin tunnin matkan päässä Tokiosta luotijunalla. Vierailukohteemme oli vielä noin tunnin ajomatkan päässä, vuoren päällä. Naikaizu Rehabilitation Center on yksityinen kuntoutuskeskus, jonne pääsee kuntoutumaan vaikka aivoinfarktin tai leikkauksen jälkeen. Nämä kaksi olivat keskuksen yleisimmät sairaudet. Keskuksessa on 95 vuoteensijaa, jaettuna kahteen kerrokseen. Samalla keskukseen tultiin myös fysio- tai toimintaterapeutin tapaamisiin.

Tyypilliseen tapaan keskuksen aulassa oli convience store, joita löytyy Japanissa joka kulman takaa

Keskuksessa toimi sairaanhoitajien lisäksi myös toiminta- ja fysioterapeutteja kahdessa eri kerroksessa. Fysioterapeutilla on käytössään erittäin uutta ja kallista teknologiaa. Esimerkiksi kävelyrobotti, joka auttaa potilasta tukemaan tämän yrittäessä saada kävelykykyään takaisin ja kävelyä seuraava monitori, jossa potilaaseen laitetaan seuranlaput ja tämän kävelyä seurataan kahdeksalla eri kameralla.
  Toimintaterapeutti keskittyy keskuksessa potilaan toimintakyvyn palauttamiseen. Ennen heillä oli mahdollisuus harrastaa erilaisia käsitöitä, muta nyt kuntoutuksen pääpaino on siirtynyt ainoastaan potilaan fyysiseen kuntoutumiseen. Keskuksella on käytössään myös ajosimulaattori, jonka avulla potilas saa mahdollisuuden oppia ajamaan uudestaan. Myös keskuksen parkkipaikalla on mahdollista harjoitella ajamista oikealla autolla.

Vasemmalla kävelyrobotti ja oikealla kävelyn seurantatilat.

Potilaiden tekemiä käsitöitä ja ajosimulaattori.

Kylpy on japanilaisille sama välttämättömyys, kuin sauna suomalaisille. Ylläolevassa kuvassa on kylpy ihmiselle, joka pystyy kylpemään vain istuma-asennossa, alla oleva on kylpy vuodepotilaille.

Keskuksen tilat olivat hienot, ja hyvällä säällä potilaiden on mahdollista nähdä Fuji-vuori. Meidän saapuessa keskukselle, sää oli sateinen ja pilvinen. Iltapäivällä kuitenkin sää hieman kirkastui, ja pyysimme päästä uudemman kerran ylempiin kerroksiin, jos sattuisimme näkemään vuoren. Vaikka se hieman kaukana olikin, niin lakeuksiin tottuneet olivat vakuuttuneita näystä.

Illalla kävimme syömässä sushi-ravintolassa, ja seurueessamme ollut hoitaja innostui tilaamaan meidänkin puolesta ruokaa. Alkuperäisen sushi-tarjottimen lisäksi hän tilasi meille rapukeittoa, salaattia ja friteerattua perunaa joka on kuulemma paikallinen erikoisuus. Jäimme yöksi Mishimaan, koska seuraavan päivän vierailukohde oli samaisessa kaupungissa, ja takaisin Tokioon olisi ollut liian pitkä.



Nurse Station Aozora

Tiistaina kävimme tutustumassa paikalliseen kotihoitoon. Koska asiakkaat asuivat kauempana keskustasta, kuljimme (onneksi) autolla. Kaikki vanhukset, joiden luona kävimme, olivat pääasiassa dementoituneita. Osa heistä asui puolisonsa kanssa, jotkut asuivat yksin. Jokaisen omat lapset kuitenkin asuivat naapurissa, joten he, ja erityisesti miniät, pitivät vanhuksistaan huolen muuna aikana. Yksi vanhuksista odotti paikkaa vanhainkodista, ja vaikka kaupunki oli pieni, odotusaika on silti vähintään sen puoli vuotta.

Iltapäivällä saimme seminaarin kyseisen aseman periaatteista. Heillä on asiakkaina 180 potilasta, joiden iät vaihtelee muutaman kuukauden ikäisestä sata vuotiasiin. Suurin osa asiakkaista oli vanhuksia, joilla on aivoverenkiertohäiriö, dementia tai syöpä.

Se, mikä asemassa oli erilaista verrattuna muihin, oli se, että se panostaa palliatiiviseen ja kuoleman jälkeiseen hoitoon. Japanissa on vanha uskomus, jossa pois nukkuneen sielu pysyy vielä kotona 45 päivää kuoleman jälkeen. Kun 45 päivää on kulunut, perheen suru nousee uudelleen pintaan, sillä silloin he joutuvat hyvästelemään rakkaansa sielun läsnäolon. Tällöin kotihoidon väki käy perheen tykönä ja tarjoamassa keskustelu mahdollisuutta. Käynnit voivat olla 15-30 minuutin vierailuja.
Erilaista muihin oli myös se, että he pyrkivät lapsiperheiden kohdalla tarjoamaan apua äideille. Hoitaja voi tulla perheen luo kahdeksan tunnin ajaksi pitämään huolta apua tarvitsevasta lapsesta, päästäen omaishoitajan toimivan äidin hetkeksi vapaalle. Kotihoito pystyi takaamaan perheille 24 kahdeksan tunnin kertaa vuodessa.

Näimme hieman paremmin edelliseen päivään verrattuna Fuji-vuoren

Matudo Nissai Edennosono

Viikon viimeinen vierailukohde oli yksityinen vanhainkoti hieman sivumassa Tokiossa. Kyseessä on hieman paremman tason vanhainkoti, sillä sitä olisi voinut kutsua jopa omaksi kyläkseen. Koko konseptiin kuuluu kolme, 12 kerroksista taloa ja yksi liikuntakeskus, joka oli avoin myös muille kaupungin asukkaille. Yhden talon tiloihin kuului myös terveyskeskusta muistuttava vastaanotto, johon sekä asukkaat, että ulkopuoliset saavat varata lääkärinaikoja. Myös yksi vuodeosasto löytyi niille vanhuksille, jotka eivät enää kyenneet asumaan tavallisissa huoneistoissa.

Pienoismalli vanhainkodin eri rakennuksista


Ja Japanille tuttuun tapaan, vanhukset eivät tarvitse tänne päästäkseen erillistä lääkärin lähetettä, vaan he voivat suoraan varata huoneen. Jonotusaika vanhainkotiin on noin kuusi vuotta. Suurin osa asukkaista oli erittäin itsenäisiä ja hyvätuloisia. Asukkaille järjestettiin monta kertaa viikossa erilaisia toimintamahdollisuuksia, joiden avulla mieli pysyy virkeänä. Heillä oli myös mahdollisuus lähteä bussilla käymään muualla. Hoitajat olivat lähinnä niitä varten, jotka tarvitsivat hieman apua päivittäisissä toiminnoissa ja he olivat järjestämässä asukkaiden toimintatuokioita.

Vasemmalla olevat kuvat ovat yhdestä suosituimmasta huoneistosta. Saadakseen kyseisen asunnon, potilaan täytyy ensin maksaa ensin noin 500 000 euroa, jonka jälkeen maksetaan vielä noin 500€/kk. Yllä oikealla on vuodeosaston huone, ja alhaalla oleva kuva on ruokasalista.

Koska kylpy on tärkeä, on siihen monia mahdollisuuksia. Yllä oleva kuva on niiden vanhusten kylpy, jotka tarvitsevat apua kylvetessään, alempi kuva on täysin itsenäisten vanhusten kylpyläosasto.



Olemme huomanneet näiden vierailujen aikana suuren eron julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä. Koska Japanissa on vapaus valita, missä haluat hoitoa, voivat he kävellä suoraan vaikka erikoissairaanhoidon piiriin. Tällöin odotusajat ovat todella pitkiä. Esimerkiksi potilas odottaa monta tuntia lääkärin vastaanotolle pääsyä, tämän jälkeen hän odottaa uudestaan monta tuntia, jotta saa jo sairaalasta tarvitsemansa lääkkeet mukaan. Tämän jälkeen odotetaan vielä kolmannen kerran, jotta saadaan heti maksettua koko lääkärireissu.
Julkisella puolella tämä on erittäin sekavaa, ja tilat ovat olleet aika vanhoja ja ahtaita. Yksityisellä puolella taas kaikki sairaalantilat ovat isoja ja avoimia. Isoja ikkunoita ja uutta teknologiaa. Jopa hoitajan työympäristö on paljon viihtyisemmän oloinen yksityisellä puolella. Siellä elämä ja meno ei ole yhtä sekavan tuntuista.

Koska sää on ollut kylmä, kirsikankukat eivät ihan ole päässeet vielä täyteen kukkaan.




Tiukasta aikataulusta huolimatta yritämme päivitellä blogia aktiivisesti. Kielimuuri lisää myös väsymystä. Japanin opiskeluun ei hirveästi jää aikaa, joten asiat hoidetaan englannilla, joka ei ole kenenkää osapuolen äidinkieli.
Sään on kuitenkin luvattu paranevan tulevalla viikolla, joten palaillaan asiaan. Laukusta sattumalta löytynyt salmiakkiaski toimi ainakin mielenkohottajana.